robinhoodTämä 50 vuotta on metka ikä. On oikeasti keskellä kaikkea. Näkee teinimaailman lasten kautta ja iän mukanaan tuomia juttuja omien vanhempien elämässä.
Omassa elämässä tekee listaa virheistä, mitä ei kannata tehdä uusiksi. Ja niistä mitkä vielä täytyy päästä kokeilemaan.

Kolme asiaa ärsyttää ja kunnolla:

  1. Kroppa oikeasti hajoaa nopeammin kuin ennen. Treeniä tarvitsee koventaa ja säännön mukaistaa pysyäkseen kasassa. Vasen olkapää on jo niin löysä, että liian nopeat liikkeet meinaa saada pissat housuihin, kun on kuin puukolla viillettäisi olkapäästä. Ja toi pissat housuihin on muutenkin niin totta, jos ei treenaa sitäkin osastoa. Painon noususta en jaksa edes mainita.
  1. Ei saa mitään roikkuvia asioita hoidettua. Päivät suhahtelee ohi ja samat asiat on hoitamatta aina vaan. Sitten se lista lävähtää silmille aamuyöllä klo 3.46 ja pyöriikin sitten kivasti trailerina koko lopun unelle tarkoitetun ajan.
    Tosin sitäkin ennen on jo pariin kertaan vaihtanut sängyssä puolta, kun kylmä hiki on kastellut lakanat.
  1. Ja eniten kaikesta. On tullut niin mukavuudenhaluiseksi, että ei jaksa juhlia aamuyöhön! Ja kun kuitenkin juhlii, niin siinä palautumisessa meneekin sitten alkuviikko.
    Tähän liittyy myös matkoilla ja lomilla illan viettojen muuttuminen. Ei mitään käryä enää diskoista, joissa on kuumin meno, vai onko diskoja muuten enää olemassakaan?
    Itse on jo ihan sänkykunnossa klo 22 illalla, kun on ollut ulkona koko päivän ja saanut hyvää toisten laittamaa ruokaa.

Ja kolme asiaa, jotka tekevät tästä ihan parhaan iän ikinä:

  1. Tietää mitkä asiat tekevät tyytyväiseksi ja tajuaa, että onnellisuus ei ole 24/7 asia. Vaikeaa tosin vieläkin on uskoa, että kaikella kurjallakin on kasvattava tarkoituksensa, mutta luottaa kuitenkin, että asioilla on tapana järjesty. Varsinkin jos vähän itse puskee niitä eteenpäin.
  1. Osaa välttää niitä tilanteita ja ihmisiä, joiden tietää vievän energiaa enemmän kuin antavan. Ja tajuaa hakeutua itselle tärkeiden ihmisten seuraan tarpeeksi usein, että elämisen todellinen merkitys pysyy kirkkaana. Yhteys.
  1. Ja vielä on kesää jäljellä.
    On tullut aika koota kaikki työelämässä opittu ja koettu hyötykäyttöön ja toteuttaa se. Siitä olenkin tosi kiitollinen, että olen ajautunut tähän työrooliin, jossa vaihtelen hommailujani kuin tuuliviiri.  Ja tajuan sen rasittavuuden muulle työyhteisölleni niin, että jaan vastuun tärkeistä asioista luottopakeilleni.

Plussalla ollaan.

Ja tulevaisuudelle toivon äitini opein Fransiscus Assisilaisen viisautta:
Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä ne asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa niitä asioita, joita voin, ja viisautta erottaa nämä toisistaan.

Minna P

Ps. Seuraavassa blogissa paneudun tuon ensimmäisen ärsytyskohdan muuttamiseen…